Miten Lahtelaiset voivat joulukuussa 2024?
Mikä v*tuttaa -kampanja 3.12.


Kaikki "Mikä v*tuttaa?" -kampanjaraportit


LANKA -verkoston katutyöryhmä

05.12.2024

LANKA -verkoston katutyöryhmä jalkautui Lahden kaduille tiistaina 3.12. hyisen kylmään, liukkaaseen ja hämärään iltaan kolmen toverin voimin. Ajatuksenamme oli haastatella lahtelaisia, selvittää huolia ja mielialoja.

Saimme muutaman tunnin aikana noin 11 haastattelua ihmisiltä. Niin nuorilta, työikäisiltä kuin yhdeltä eläkeläiseltäkin.

Epäilystä ja epäluottamusta

Aloitimme juna-aseman lähistöltä ja alku vaikutti kovin karulta. Moni oli toki kiirehtimässä junaan, joka itsessään huononsi mahdollisuuksia haastatteluun. Toisilta saimme paljon outoja katseita, epäluottamusta oli ilmassa. Kerroimme rauhallisesti keitä olimme “Hei, saisiko teitä haastatella? Olemme LANKA -verkostosta, paikallisesta yhdistyksestä ja tänään kiertelemme Lahtea kyselemässä ihmisiltä ‘mikä harmittaa’?” Muutama pysähtyikin hetkeksi, mutta kun eivät tunnistaneet nimeämme kaikkosivat nopeasti pois.

Huomasimme kierroksen aikana että etenkin iäkkäämmät asukkaat olivat pelokkaita/epäileviä tulemaan haastateltavaksi. Kaupunkikuvassa heitä näkyy huomattavasti eniten, mutta saimme vain yhden iäkkään haastatteluun.

Kuitenkin kun matka juna-asemalle kasvoi aloimme pikkuhiljaa saamaan hyvin kiinni ihmisiä haastateltavaksi.

Rahahuolet ja epäoikeudenmukaisuus

“Rahaongelmat, yksinäisyys ja varmaan sellainen… ihmisten epäoikeudenmukaisuus. [-] Toisilla on niin hyvin asiat ja sit toiset joutuu taistelemaan perusasioista kuten ruuasta ja lääkkeistä. Mun tulot on todella pienet - nyt tulikin yllättäviä laskuja - niin tänä vuonna ei meillä joulua juhlita.”
29v, Paavola.

“Tipahdin juuri kotihoidon tuelle. Sehän on ihan sairaan pieni tulo. [-] Ei vaan löydy semmosta osa-aikatyötä että voisin olla pienemmän lapsen kanssa kotona päivät ja sitten mies on arkipäivät töissä. Kotihoidon tuki on se 300 e kuussa… Tukihan toki on niin pieni että käytännössä vain miehen tuella elellään koko perhe. Tarvii olla tosi köyhä jotta saa mitään muuta tukee. Hädintuskin pärjätään sillä mitä meillä on. Mä en koe että ne työpaikat missä oon ollu on myöskään ollu kauheen lapsiystävällisiä. Mikä ei aja myös itseäkään hirveen konkreettisesti hakemaan sinne työpaikalle. Et kyllä Lahden ja hyvinvointialueen pitää parantaa siinä että jos mä meen hoitaa muitten lapsia sinne niin tota mul pitäis olla turvallinen olo et mun oman lapsen asiat on kunnossa.”
30v, Karisto.

“Bensa on kallista, ruoka on kallista, kaikilla ihmisillä menee huonosti asiat.”
26v, Kärpänen

Yksinäisyys

Haastateltavat kaipasivat jotain paikkaa, jossa yksinäiset ihmiset voisivat matalalla kynnyksellä viettää aikaa ja kohdata.

Muutama korkeakouluopiskelija myös kritisoi Lahden opiskelijakulttuurin olemattomuutta.

“Lahdessa on kuitenkin ammattikorkeakoulu ja yliopisto. [-] Ehkä niit tapahtumii enemmän. Jotain semmosia porkkanoita antaa et kannattaa tulla Lahteen opiskelee, tuskin kenenkään ykkösvaihtoehto.”
21 -vuotiaat, Hollolassa ja Sopenkorvessa asuvat nuoret.

Opiskelijat myös toivoivat, että opiskelija-asuntoja olisi oikeasti saatavilla jokaiselle. Nyt tilanne ei ole niin.

Lapsiperheet koetuksella

“Nyt on tullut leikkipuistomuutoksia kauheesti, lähipuistot on lähteny. Meidän tapauksessa se välillä tarkottaa sitä et me ei päästä leikkipuistoon. Vaikka kaunis hyvä idea siinä että keskitetään, et saadaan hyvät leikkipuistot, se ei ihan kaikkien osalta kuitenkaan toimi.”

“Ei ei olla (koettu saamiamme palveluja riittäväksi). Ei jaksaminen senkään takia oo ihan kohollaan. [-] Karistossa on päiväkoti ihan täynnä. [-] Voivat sijottaa (lapsen) mihin tahansa kaupunkia [-] ja tällä hetkellä (meidän lapset) on eri päiväkodeissa.”

“Ei oo lasten kaupunki enää Lahti.”

30v, Karisto.

Kaupunki sai myös kritiikkiä haastatteluissa lapsille suunnatun kerhotoiminnan lakkauttamisesta. Nykyään on pakko saada päiväkotipaikka, joita ei julkisella ole riittävästi. Nykyisissä keskitetyissä perhekerhoissa vanhemmat joutuvat lähtemään lastensa mukaan, joten esimerkiksi opiskeluun tai työhön ei ole aikaa.

Peruskoululaisia stressaa opiskelu

Tapasimme kolme yläasteikäistä nuorta, jotka kokivat aktiivisesti stressiä opiskelusta. Osa heistä antoi ratkaisuksi sen että “pitää vain yrittää kovemmin”. Koulupäivien alkamisajankohta sai paljon kritiikkiä. Koululaiset kuitenkin kokivat, että tarvittaessa he saavat kyllä riittävästi apua koululta opiskeluun.

Päivien pituutta ei erikseen kritisoitu. Pohdimme, josko osasyy aikaisten aamujen kritiikille voisi löytyä päivien pituudesta. Ehkä nuoret, haaliessaan vapaa-aikaa kasaan, valvovat pidempään ja eivätkä saa tarpeeksi unta?

Nuoria haastatellessa nousi esiin myös yleinen kritiikin vähäisyys. Peruskoulu on toki ensimmäisiä elämän kokemuksia, monella on hankala vielä määritellä erityistä kritiikkiä tai pohtia mikä mahdollisesti mättää. Yleisesti kuitenkin haastattelemamme nuoret kertoivat voivansa hyvin ja että he ovat tyytyväisiä kouluihinsa ja sosiaaliseen verkostoonsa.

Lahden kaupunki ei muuta tee kuin keskitä ja pura

Jo edellä mainittujen, paljon ongelmia herättäneiden keskittämisrupeamien lisäksi. Erityistä huomiota sai Lahden ikonisen maauimalan tuleva purkaminen.

“Se ois todella hyvä jos sitä jatkettais. [-] Lahes ei liikaa oo tämmösii miks tänne ulkopaikkakuntalaisia vaik tulee niin nää on tärkeit juttui ehottomasti.”
21 -vuotiaat, Hollolassa ja Sopenkorvessa asuvat nuoret.

Osallisuus hukassa

“(Vituttaa) miten Suomessa hoidetaan asioita täl hetkellä. [-] Talous on velkaantunu, leikataan koulutuksesta ja sotesta, opiskelijoilta ja köyhiltä. [-] Suomi ei oo vastaanottavainen ulkomaalaisille, kellekkään, tääl on rasismia.”

“Oon mä tietysti äänioikeutettu. Pääsen mä kirjottaa numeron lappuun. Kuntapolitiikka on niin pieni asia jos verrataan eduskuntapolitiikkaan, mut sama asia se on siel. Neljän vuoden välein pääsen kirjottaa numeron lappuun mut silti se sama laulu jatkuu. Mul ei oo semmosta konkreettista todistetta et täs järjestelmäs saatais semmonen yhteiskunta kuin mä haluun. Siin vaihees kun Natoon mentiin ilman kansanäänestystä niin siin meni mun raja, mulle valehdellaan päin naamaa et Suomi on demokratia.”

26v, Kärpänen

Terveydenhuolto on epäselkeä ja hidas

“Hyvinvointivaltion palvelut on saatava kuntoon. [-] Yhteydenpito, varsinkin ikääntyneille on hankalaa. Ajanvaraukset on aika työläitä välillä. Toivoisin että se tapahtuisi nopeammin ja varmemmin”

K: Vaikeuttaako sulle digitalisaatio palvelujen saamista?

“No lähinnä se on järjestelmästä kiinni, et löytää oikean osoitteen mihin mennä ja miten sinne pääsee.”

76v, Keski-Lahti

Aineisto ja loppupäätelmät

Haastattelimme yhtätoista eri-ikäistä lahtelaista, eri puolilta kaupunkia. Opimme runsaasti ja pyrimme jatkamaan samaa kampanjaa säännöllisesti. Ehkä ensi vuoden kuluessa saamme tarpeeksi materiaalia kasaan että joitain tilastollista arviointia voi tehdä? Pyrkimyksemme on kerätä mahdollisimman laajasti eri puolilta Lahtea ihmisten näkemystä elämäänsä ja oloihinsa. Siksi tulevat kampanjamme tulevat keskittymään asuinalueisiin, jotka eivät tässä kierroksessa saaneet edustusta.

Aineiston pohjalta lähdemme rakentamaan tulevia kampanjoitamme. Kommunistien on tärkeä elää osana massaa, kuunnella heitä ja tukea heitä edistämään heidän tarpeitaan silloinkin kun heidän oma aikansa tai energiansa ei itse poliittiseen toimintaan riitä. Tehtävämme on rakentaa demokraattisempi ja osallistavampi järjestelmä, jossa kukaan ei jää yksin tai ilman mahdollisuutta vaikuttaa.

Haastateltavien asuinalueet ja ikäjakauma