Aleksis Haapalainen
20/06/2026

Matkustin maaliskuun loppupuolella Helsinkiin. Punaisen Toiminnan toverit laittoivat LANKA:lle kutsun järjestämäänsä kokoukseen ja mielenosoitukseen Intian kansansotaan ja operaatio Kagaariin liittyen, joten minä päätin tähän LANKA:n edustajana osallistua. Kokousta varten he olivat laatineet informatiivisen diaesityksen, jota täydennettiin vielä muutamilla videoilla. Tämän jälkeen pääsimme kokousosuuteen, jossa keskustelimme vapaasti omista mahdollisuuksistamme ja keinoistamme vaikuttaa tähän asiaan.
Seuraavana päivänä kiersin jopa neljä eri mielenosoitusta neljän tunnin aikana! Punaisen Toiminnan tovereita oli yhtälailla mukana tällä kierroksellani. Ydinenergialain muuttamisen vastustamista, Eläinkapinan tukidemo Valion maitotehtaan blokkaajille, Näpit irti Iranista -mielenosoitusmarssi Senaatintorilta Kolmen sepän patsaalle. Viimeisenä se mitä olimme alunperin tulleet tänne tekemään: Pitämään mielenosoituksen osana kansainvälistä toimintapäivää operaatio Kagaaria vastaan. Meitä oli vain kuusi – minä mukaan lukien – mutta rehellisyyden nimissä todettakoon, että olen ollut vähäväkisemmissäkin demoissa aktivistiurani aikana. Yksi piti puhetta ja huudatti, yksi jakoi flyereita, yksi valokuvasi ja loput pitivät esillä banderollia ja lippua. Hyvin tavanomaisen ammattimaisesti organisoitu mielenilmaus siis, sanoisin. Asiallinen ja turvallinen meininki.
Asiamme oli tärkeä ja hyvä, ja siksi onkin jokseenkin harmillista ettei jo 60-luvulta asti jatkunut Intian kansansota ja Intian vanhan valtion hallinnon (jonka kanssa Suomikin tekee yhteistyötä) kansanmurhainen toiminta alueen alkuperäiskansoja kohtaan kuitenkaan päädy tavan ihmisen uutissyötteeseen. Tämä on useimmille täysin uutta asiaa. Sama oli minullakin, ennen tätä kutsua. Ja saman kohtalon kokee valitettavan suuri osa muistakin anti-imperialistisista kamppailuista ympäri maailmaa. Jos niiden olemassaolo tunnustetaan, se tehdään läntisten tiedotusvälineiden osalta vain hetkellisesti ja usein luomaan sortavalle osapuolelle edullista narratiivia. Mutta miksi näin on?
Vastauksia voimme löytää mm. Leninin kirjoituksista. Tiivistettynä: imperialismi on kapitalismin korkein vaihe, jossa pääoman ja voittojen kasvattamiseksi kapitalistit suuntaavat ulkomaille etsimään ja rohmuamaan erinäisiä resursseja kuten luonnonvaroja, raaka-aineita ja työvoimaa. Tämä tapahtuu väkivaltaisesti alistaen ja hyväksikäyttäen. Meidänkin materiaalisesti hyvinvoiva, korkean elintason mahdollistava konsumeristinen yhteiskuntamme pyörii läntisen imperialismin tuotoilla. On siis varsin loogista vetää se johtopäätös, että on kapitalistiluokan intresseissä pitää globaalin pohjoisen työväki tietämättömänä tästä riistosta tai maalata se talouden pyörimisen ja hyvinvointimme säilymisen takia luonnolliseksi osaksi maailmaa.
Onneksi meistä kaikki eivät elä silmät ummessa kuluttaen. Täällä imperiumin sisäpiirissä asuvat anti-imperialistit ovat jo pitkään hyödyntäneet demokraattisia oikeuksiaan. Mielenosoituksia unohtamatta, Palestiina-liikkeestä tutuksi tulleet BDS ja muu tarkemmin kohdistettu boikotointi imperialistivaltojen kanssa yhteistyötä tekeviin paikallisiin yrityksiin sekä kansalaisaloitteet kuten Laki Särmään ovat keskeisimpiä ja realistisimpia keinoja. Toinen on tietysti yhteistyön ja suuremman anti-imperialistisen liiton rakentaminen, mihin juuri menestyksekkään perustamiskonferenssinsa pitänyt Kansainvälinen Anti-imperialistinen Liitto (ail-red.com) tähtääkin. Suomesta mukana on jo Anti-Imperialistinen Kollektiivi (AIK) Tampereelta.
Kolmas ja kenties haastavin toiminnan muoto – ainakin länsimaissa – on se, miten saada uusia ihmisiä innostumaan anti-imperialistisesta työstä. Liberalismin limaiset lonkerot ovat iskeneet syvälle kiinni meihin kaikkiin – vasemmistolaisiinkin – jarruttaen ja vesittäen toimintaamme sekä rationalisoiden toimimattomuuttamme. Keskimääräinen suomalainen on autuaan tietämätön oman maansa kolonialistisesta historiasta eli esimerkiksi saamelaisten pakkosuomalaistamisesta tai itsenäisyyden alkutaipaleen siirtomaa-ambitioista. Näistä lähtökohdista on selvää, että töitä riittää kansainvälisten kamppailujen tuomisessa massojen tietoisuuteen, toiminnan järjestämisestä puhumattakaan.
Imperialistis-kapitalistinen kone on suuri ja monimutkainen; sitä vastaan ei taistella yksilöinä tai pieninä soluina. Imperialismin ollessa kapitalismia kehittyneimmillään olisi anti-imperialismin oltava anti-kapitalismia kehittyneimmillään. Järjestäytynyttä, tovereiden vahvuuksia hyödyntävää ja aktiivisesti oikeaa analyysiä kohti pyrkivää. Siksipä suomalaisen radikaalivasemmiston olisi otettava oppia tovereistamme AIL:ssa, ja rakennettava valtakunnallinen imperialismin vastainen liittouma, koalitio työtämme koordinoimaan. Fasististen, imperialismia kannattavien voimien noustessa ristiriitojen kärjistyessä entisestään on erityisen tärkeää, että kykenemme vastaamaan tähän yhtenäisellä anti-imperialistisella linjalla ja toiminnalla.
Vallankumouksellinen optimisti minussa uskoo, että työmme tulee luomaan hyvää pohjaa tulevaisuuden suomalaiselle, kapitalismin ja imperialismin mädästä vapautuneelle yhteiskunnalle.
Aleksis Haapalainen, 20.06.2026
« Verkosto hyväksyi yleisohjelman ja varsinaisti Tampereen osaston
-
Solidaarisuutta Kuuban sosialistiselle projektille »